JRR-
Racing Team
Kilpailut
Etusivulle jos
tulet "ulkoa"
(Kuvia lisää kyseisessä osastossa)
AKK-Motorsport - KITI - Kisapalvelu Täältä vuoden kisat ja tulokset.
2012
21.1.2012 Plus Katsastus Ralli, Raisio
Kauden F-Cupin aloitus ralli lähtee liikkeelle tällä kertaa Kyröstä. Numerolla 63 autokunta starttiin ja tämä on 100. kilpailu kartturina Sami Muntilalle eli tavallaan juhlakisa (tosin samalla myös ensimmäinen kisa tämänTeamin mukana ;).
Kilpailu lähti suht hyvin
käyntiin eli tauolla oltiin liki tavoitteessa. Kartturin ja
kuskin yhteistyö oli sujunut hyvin sekä Hoppa toiminut
odotetulla tavalla. Renkaina oli käytettyjä pyöriä, mutta
yllättävän hyvin oli nekin toimineet/kestäneet. No kaikki
loppuu aikanaan eli heti tauon jälkeisellä nelosella eteen tuli
ruuhka jossa autokunta seisoi muutaman minuutin sekä sen
jälkeen kaikki kuskit ei ymmärrä että kilpailu jatkuu eli
jonossa ajamista maaliin ja yli neljä minuuttia pohjista.
Vitosella kytkin ei enää toiminut joten ajo oli tuskaista (synkrolaatikko),
kuskit päättivät keskeyttää vitosen maaliin eli homma oli
paketissa.
Kuvia yms. tulee esille jos niitä jostain tulee...
18.2.2012 XV Kangasniemi Ralli
3. - 4.3.2012 III ValUA Talviralli, Valkeala
2011
24.9.2011 Jämi Ralli
Täältä jatkuvat Cupin kisat.. Keli oli viileä mutta kaikki taas kunnossa ja kuskillakin vire päällä vielä kauden lopetukseen. Ykkönenkin meni suht mukavasti ja kakkoselle lähdettäessä oli meno päällä. Kaikki menikin hyvin kunnes n. 19 Km kohdalla ollut "latorysä" tuli silmille ja oja kutsui, ojasta Hoppa vielä nousi kiven kautta tielle mutta etupään tukivarret pettivät. Eli raahautuminen seuraavaan liittymään ja kilpailut oli siinä. Mitään suurta vauriota ei kait tullut eli uutta tukivartta, lokasuojaa, lekaa yms. niin taas on Hoppa kunnossa. Kuvia/ videoita odotellessa...
17.9.2011 Länsirannikon Historic Ralli
Tänne ehkä lähdetään testaamaan kalustoa. Testaaminen jäi todella lyhkäseksi koska Hoppa hyytyi jo ennen ensimmäistä EK:ta. Virranjakajasta oli sakaralevy lähtenyt kiertymään omia aikojaan ja sytytys oli missä millonkin, kaikkea sitä voi sattua.
13.8.2011 Koillis-Savo ralli
Cupin kisat jatkuvat täältä...
Kisa lähti menemään "tunnustellen" pitkän tauon
jälkeen, mutta taas tekniikka puuttui peliin eli kahden pätkän
jälkeen huoltoon tultaessa kone "sälisi" pahasti.
Huollossa venttiilikoppa pois ja olihan siellä yksi
säätöpultti lähtenyt kiertymään auki, pienet säädöt ja
kiristykset joten matka jatkui jopa ilman myöhästymistä.
Mutta kaikki ei mene putkeen, taas kahden pätkän jälkeiseen
huoltoon tullessa sama juttu, "sälkötys" ja lisäksi
imupuolelta kuului vuotoa. Hyvästä kilpailu tilanteesta
huolimatta keskeytys oli edessä, eli ajot loppui siihen.
Kolmonen oli mennyt "perseelleen" kuullostellen
moottoria, nelosella autokunta oli saannut edellä lähteneen
kiinni ja ohitus oli tuottanut "tuskaa" eli hopan
tuulilasi, lamput yms. menevät vaihtoon, kivi "sateen"
vuoksi. Katsotaan jos vaikka jotain kuva/video materiaalia
saadaan aikaiseksi...Ainakin InCar takaa-ajosta on tulossa.
Ehkä seuraaviin kisoihin varaan ISON taustapeilin mukaan, jonka
voin lainata sellaiselle jolta sellainen puuttuu...tai sitten
katson siihen itse.
Kuski antaa oman juttunsa tai sitten ei anna... Mutta Jämillä
ollaan taas kisoissa mukana ja tosimielellä !
21.5.2011 Uusikaupunki Ralli
Ukista alkaa kesän Cup kisat ja Hannun ollessa estynyt kartturiksi lähtee Ari "Sumo" Suominen. Kisat käyntiin hyvillä fiiliksillä, ykkönen hieman vauhtia hakien läpi, tosin kytkimen toimintaan tuli jotain hämminkiä koska polkimen joutui painamaan aivan lattiaan saakka ennen kuin se irrotti joten vaihtomissejä tuli paljon. Kakkosella jo ajokin alkoi sujumaan ja kuski muisti painaa kytkintä pohjaan saakka, mutta pätkän lopussa Hopan moottori sanoi työsopimuksen irti eli paineet alakertaan ja öljyt pihalle. Mäntä hajosi eli renkaiden välit murtui ja homma oli siinä. Jokunen kuva yms. löytyy kyseisestä kisasta.
14.5.2011 Black Rocket Ralli
Täältä olisi tarkoitus hieman vauhtia hakea kesän kisoihin... Kisa meni enakkosuunnitelmien mukaan eli varmuudella maaliin ja odottelemaan Ukin kisaa.
26.2.2011 Betoni-Lehto Ralli
Karkkilaan oli tarkoitus vielä
lähteä yrittämään josko nyt jotain pisteitä saataisiin
talvikisoista. Eli numerolla 129 autokunta starttiin.
Startti tapahtuikin ja kolmen pätkän jälkeen autokunta
taukopaikalle jossa totesin vauhdin olevan vähän liian
varmistelevaa, liikkeellä oltiin tosi huonoilla renkailla joten
huoltotoimet jäivät valojen asentamiseen nokalle. Renkaita ei
kannattanut edes vaihtaa kun parempiakaan ei ollut tarjolla.
Loppu kisa sujui samoissa merkeissä, tosin pientä vauhdin
nostoa oli havaittavissa eli vitonen meni jo suht mukavasti tosin
samalla alkoi jo konekin "sälkättämään" ja kutosen
alun peruttelut veivät loputkin mahdollisuudet sijoittua kympin
sakkiin... Eli maaliin ja varmasti, vähän pisteitä, tutkimaan
moottoria (tai lähinnä venttiilikoneistoa). Kuvia ja videoita
tulee...
12.2.2011 Jyväskylän Talviralli
Seuraavat kapinat ovat täällä.
Numerolla 184 autokunta starttaa.
Kisa starttasi joten kuten, mutta ajo oli hakusessa (lieneekö
vähäiset harjoittelu/kisa kilometrit syynä) , mutta tekniikka
toimi tällä kertaa ja pieniä kolhuja lukuun ottamatta kaikki
on kunnossa talvikauden päätökseen. Kiitokset kaikille
nostajille ja erityisesti EK 7 porukalle joka nosteli kahteen
otteeseen Hoppaa tielle.
Tässä kuskin "meriselitys":
Kisapäivä alkoi edellistä kisaa sikäli paremmin, että nyt
päästiin ongelmitta Ek 1:n lähtöön. Siitä kuitenkin
vastoinkäymiset alkoivat. Lähtötuomarin ja kartturin
väärinkäsityksen takia pääsimme matkaan n. 20 s myöhässä.
No, ykkönen läpi varmasti, tankkaamaan Korpilahden Nesteelle ja
siitä kakkoselle. "Joku" oli tietävinään, että
lähdöstä n. 2,5 km on valtion merkillä paha vasen. Emme
kumpikaan mitään merkkiä huomanneet ja kun kurvikin taittui
oikealle, kutsui penkka. Paikka oli katsojien tiedossa, koska
väkeä siinä oli satamäärin. He saivatkin auton tielle n. 20
sekunnin ähellyksen jälkeen. Kakkosen jälkeen oli lyhyt
huoltotauko, jolta jatkettiin kolmoselle. Muutaman kilometrin
jälkeen oikea (taas) tuli silmille ja nyt sukellettiin nokka
edellä hankeen. Taas oli onneksi väkeä paikalla ja he vetivät
auton liinaa käyttäen tielle, lähes kaksi minuuttia siinä
meni mutta päästiin kuitenkin jatkamaan.
Ajorytmi (-fiilis) sekosi siinä määrin, että loppupätkä
tultiin ylivarovasti ja pumppaillen. Nelonen, vitonen ja kutonen
läpi uutta ajorytmiä hakien. Viimeiselle pitkälle Ek 7:lle
lähdettäessä ajattelin vielä yrittää tosissaan ajaa, vaikka
hyvät sijoitukset olivat ulottumattomissa. Viitisen kilsaa
lähdöstä kävi polku taas ahtaaksi ja penkka pölisi.
Siitäkin päästiin aktiivisten katsojien avulla jatkamaan. Pari
kilsaa myöhemmin tultiin aika nopeaa alamäki osuutta ja juuri
kun aloin jarruttamaan, "hyppäsi" auton keula pois
spooreista pehmeälle lumelle. Tuntui, että vauhti vaan
lisääntyy, vaikka kuinka painoin jarrua eli nokka edellä
hankeen ja syvälle. Kilometrin säteellä ei ollut yhtään
katsojaa joten ei ollut muuta tehtävissä kuin riisua ajohanskat
pois ja vaihtaa lämpimät tumput takakontista tilalle. Kisa oli
siinä. Auton vauriot jäivät kaikesta huolimatta vähäisiksi.
Ja hyvää päivässä oli se, että nyt päästiin ajamaan hyvin
toimivalla autolla lähes 70 ek-kilometriä. Karkkilassa
yritetään taas.
22.1.2011 XXV Salpausselkä Ralli
Täältä alkaa kilpailukausi 2011,
kuski puolikuntoinen, Hoppa arvoitus, mutta tarkoitus olisi
lähteä yrittämään. Numerolla 82 autokunta lähtee
yrittämään mitä tuleman pitää, toivottavasti nyt edes
viimekauden tekniikka murheet olisivat ohitse eli pääsisi edes
yrittämään vauhtia kunnolla...
Lahdessa tuli käytyä, mutta kaikki meni poskelleen. Liekö
äijät ollut aikaisen herätyksen vuoksi vielä unessa kun
lähtöä tehtiin, lunta oli satanut ja lisää taivaalta tuli,
mutta kukaan ei ajatellut Hopan suojaamista. Perille kun
päästiin konehuone oli aivan täynnä lunta ja sitä siinä
sitten yritettiin poistaa, Hoppa saatiinkin käyntiin joten kuten
mutta kovasti oli käyntihäiriöinen. Katsastus sujui muuten
hyvin mutta starttikin alkoi oikuttelemaan. No, autokunta kisaan
ja kaikki jatkuikin samaan tahtiin. Ykkös EK:n startissa kone
kävi enää kolmella sylinterillä joten pätkä meni ihan
"ajeluksi", lisäksi laturi oli saanut ähkyn ja sama
tahti jatkui myös kakkosella joten keskeytys oli edessä
huoltotauolla. Vielä ei ole oikein selvää mikä kaiken
aiheutti, tosin jotain arvailuja on. Muutama kuva kyseisessä
osiossa...
2010
9.10.2010 Pohjanmaa-ralli
Seuraavat seniori luokan kisat. Jotka jäävät ajamatta...
2.10.2010 Turku Karting XXXIV Rantaralli
Täältä hakemaan vauhtia... No, vauhtia kuski hakikin koko n. 500 m ja n. 20 sekunnin ajan, tosin sitä kai tulikin liikaa koska Hoppa oli sen jälkeen nurin. Eli lyhyet oli karkelot tällä kertaa, mutta uusikausi ja uudet koitokset :) Hoppa kärsi hieman vaurioita ja kuskilta murtui sormi eli hieman tässä on ohjelmaa ennen Tammikuuta.
11.9.2010 Autoglym Ralli
Kangasalalta jatkuvat seuraavat F-Cupin
kisat... Ja niin tapahtuikin, ihan ok kisat muuten mutta alussa
vauhti oli kuskilta kadoksissa tai lähinnä meno oli varovaista
"katselua". Tauolla pienen palautteen anto vaikutti
koska vauhtikin nousi, mutta samalla iski koko vuoden kiusanneet
tekniikka ongelmat. Vitosen puolenvälin jälkeen taas
seuraajasta kovapala irti ja Hoppa kävi vain kolmella joten
homma oli siinä ja leikki jäi kesken. Kilometrejä oli ajamatta
kuitenkin melkein puolet (koska kolmonen peruttiin) niin
tuloksissakin olisi vielä ollut hyvät nousu mahdollisuudet,
mutta näin taas tällä kertaa.
Pitkin vuotta vaivanneelle ongelmalle pitää ennen talvea tehdä
jotain, että ongelmasta päästään eroon.
22.5.2010 Teijo-Talo Ralli
Salosta jatkuvat senioreiden kisat
heti kesän alussa. Autokunta starttasi numerolla 153 Salon
haastaville teille ja tietysti mielessä oli hyvän tuloksen
saaminen. Kilpailu sujuikin ongelmitta (mitä nyt kesäinen
ukkoskuuro häiritsi), mutta vauhtia olisi kaivattu lisää.
Hoppa toimi hyvin joten johtuuko vauhdin puute erinäisistä
kevään tapahtumista... liikkeellä oltiin tosin käytetyillä
renkailla yms. joten sekin selittää jo osan. Kisa oli hyvin
tehty, tiet kai suurinpiirtein kesti, tulospalvelu toimi kunnes
ukkosrintama aiheutti ongelmia ja huollon "tiekirja"
ansaitsee erityis kiitokseksen varsinkin meikäläiseltä kun on
yksin huollossa eli suunnistus oli helppoa ja informaatiota
riittävästi. Kuski kertokoon lisää kilpailun kulusta :
Odotukset olivat korkealla (taas kerran) kisaan lähdettäessä.
Tosin keskittymistä häiritsi erilaiset pikkujutut mutta ei
niistä sen enempää, ettei tulisi selittelyn makua. Tällä
kertaa ajo lähti heti sujumaan mukavasti kovavauhtisella
ykköspätkällä, jäätiin nelisen sekkaa Oksasen Raimon
kovasta pohja-ajasta. Sen jälkeen alkoikin vauhti jostakin
syystä hiipumaan. Ajo oli vaisua, suorastaan arkaa. Tauon
jälkeisellä 4. ek:lla iski karmea ukkossade ja näkyvyys oli
ajoittain olematon. Hurjan ukkoskuuron jälkeen vitos-ek ja
kutonen ajettiin lähes veden päällä, ainakin siltä välillä
tuntui, kun auto liiteli vesiliirrossa pitkiä matkoja. Tosin
samat olosuhteet oli muillakin luokkamme kisaajilla. 7. sija oli
valtava pettymys.
Kisajärjestelyt toimivat hyvin ja nopeat tiet säilyivät
hyvässä kunnossa. Kuten olen ehkä ennenkin todennut, on
seniorisarjan taso selvästi korkeampi kuin viime vuonna ja
kärki on myös leveämpi.
6.3.2010 XIV-Kangasniemi Ralli F-Cup
Reissuun lähdettiin jo
perjantaina matkan pituuden vuoksi ja koska Hannu oli hommannut
majapaikan ystäviensä luona niin lauantai aamuna oltiin
virkeänä kisa paikalla.
Katsastukset yms. jutut meni hyvin, mitä nyt Hoppa oli lumen ja
pakkasen vuoksi hieman kohmeessa, mutta hyvillä mielin autokunta
starttiin.
Ykkönen lähtikin hyvin käyntiin vain muutamia sekunteja
pohjista, mutta kakkosen puolivälissä iskivät taas tekniikka
murheet ja auto kävi vain kolmella sylinterillä. Kuskit
katsoivat tulpan johdot yms. siirtymällä mutta niistä ei ollut
apuja joten kolmonen läpi ja huoltoon. Huollossa olikin edessä
keskeytys ilmoituksen täyttö koska ykkös sylinterissä ei
ollut imu toimintoa lainkaan.
Syyksi ilmeni seuraajasta irronnut kovapala, onneksi seuraaja oli
hypännyt pois paikaltaan saman tien ja ainakin pikaisesti
tutkittuna vauriot jäivät vähäiseksi. Pettymys oli Teamissa
tietysti suuri koska tältä kisalta odotettiin paljon, varsinkin
kun Riihimäellä oli ollut tekniikasta johtuva keskeytys myös.
Talvikauden kisat on nyt kisattu ja Cupin pisteitä on vain
yhdestä kisasta joka sarjassa menestymisen kannalta on todella
huono asia.
13.2.2010 Jämsä Ralli F-Cup
Jämsästä jatkuvat Seniori F-cupin
kilpailut ja Hannun ollessa etelän lämmössä kartturiksi
lähtee Ari "Sumo" Suominen, joka omaa pitkän uran
niin ajajana, kartturina kuin huolto/autonrakentelijana.
Kilpailut on kilpailtu ja menihän ne nyt ihan hyvin. Vähän oli
paikoin huoltoparkissa ahdasta ja lievää ruuhkaa mutta niistä
selvittiin. Hoppa toimi hyvin joten huoltotoimetkin jäi aika
vähiin. Kuski kertokoon ajamisestaan:
En ole ennen ollut ajamassa
Jämsässä. Puheet siitä, kuinka hienoja teitä Jämsän
seudulla on, osoittautuivat pötypuheiksi. Tai ehkä niitä on,
mutta ei tässä kisassa ollut ykköspätkää ja nelosen
loppupäätä lukuun ottamatta. No, kaikillehan reitti oli sama.
Tavoitteena oli ajaa kolmen joukkoon mutta se ei aivan toteutunut,
sillä tulimme neljänneksi viisi sekuntia kolmannesta ja 10
sekuntia toisesta sijasta jääneenä. Kartturin hommia hoiteli
"Sumo" Suominen Hannun lomaillessa Thaimaan lämmössä.
Ja ihan hyvin hoitelikin.
Vanha perisynti vaivasi taas ykkösellä: ajo ei lähtenyt
sujumaan sitten millään. Kakkoselle alkoi jo vähän enemmän
vauhtia löytyä, tosin piti sössiä yksi risteys ajamalla
pahasti pitkäksi. Aikaa tuhraantui 15 .. 20 sekuntia kun
peruuttelin ja kääntelin autoa ja takaisin pätkälle tultaessa
meinattiin vielä jumittua kinokseen. Mielestäni etumerkin ja
kääntymismerkin väli oli luvattoman lyhyt ja nyppylä vielä
välissä. Kolmosella ajo tuntui jo omasta mielestä kulkevan
paremmin mutta kello osoitti muuta.
Kaikesta huolimatta oltiin toisella tauolla viidensiä ennen
viimeistä, neljättä erikoiskoetta. Se oli pitkä, n. 29 km ja
alkupää n. 21 km (!) todella surkeaa pientä kinttupolkua.
Saatiin kaksi edellä lähtenyttä kilpailijaa kiinni mutta
toista ei ehditty aivan ohittaa ja edellä mennyt aiheutti isolle
tielle päästyämme niin valtavan lumipölyn, että näkyvyys
oli aivan olematon. Oli pakko hiljentää ja tulla maaliin hissun
kissun.
Kisajärjestelyt toimivat hyvin kilpailukeskuksen huoltotiloja
lukuun ottamatta. Palkinnot sen sijaan olivat vaatimattomat.
Kaikille ainoastaan pieni, samanlainen lasihely.
Seniorisarjan taso on selvästi korkeampi kuin viime vuonna ja
kärki on myös leveämpi. Onhan kilpailijoitakin parikymmentä
viime vuotta enemmän. Mestaruuden uusiminen tulee olemaan
todella vaikeaa mutta ei vielä luovuteta. Seuraava ja viimeinen
talvikisa on Kangasniemellä 6. maaliskuuta.
30.1.2010 Nuutajärven Lasi-ralli
Tänne yritetään saada kone
nippuun... ja saatiinhan se, joten numerolla 150 lähdetään.
Tämä kisahan ei ole Seniori luokan osakilpailu vaan toimii
lähinnä harjoitus kisana.
Autokunta selvitti reitin läpi ja tekniikka todettiin toimivaksi.
Tallin perukoilta oli kaivettu jokunen jo "parasta ennen"
päiväyksensä menettänyt renkaan klihnu joilla oltiin matkassa.
Ohjelmaa aiheutti kahden ensimmäisen pätkän rengas valinta
joka ei onnistunut ja varsinkin kakkosen pitkällä pätkällä (n.
30 km) se kostautui todella huonona aikana. Onneksi kuski
ymmärsi tilanteen joten suuremmilta ulosajoilta vältyttiin,
huollossa renkaat vaihtoon ja alkoihan se ajokin sujua normaaliin
tapaan, ottaen huomioon renkaiden kunnon. Tulos oli mitä oli,
mutta muuten saavutettiin kisoihin asetetut tavoitteet joten
parin viikon päästä Jämsään oman luokan kapinoihin
lähdetään luottavaisin mielin.
23.1.2010 Riihimäki-ralli F-Cup
Uusi kausi avataan Riihimäellä
ja seniorien kisasta tulee varmasti mielenkiintoinen... Autokunta
lähtee reitille numerolla 83 ja koska Riihimäen tiet ovat
täysin tuntemattomia ei suuria menestys paineita oteta.
Kisat on käyty ja onnittelut voittajille. Teamin kuskien osalta
alku lähti kohtuullisesti käyntiin, ykkönen varmasti läpi (
tosin loikka oli vähän raju...), kakkosella tunnustellen ja
kolmosella ajokin alkoi jo sujumaan mutta loppui lyhyeen.
Kolmosen alusta n.4 kilometrin ajon jälkeen hajosi koneesta
jotain ja kone muuttui kolmisylinteriseksi, koska öljyt,
lämmöt yms. oli kunnossa pätkä vaan "räpistellen"
läpi ja yrittämään pätkän jälkeiseen huoltoon, olisihan
vika voinut olla esim. tulpassa tai muussa "helpossa"
kohteessa. Lähelle huoltoa eli n. 50 m ennen AT asemaa matka
jatkuikin, mutta sitten Hoppa syttyi tuleen ja homma oli siinä.
No onneksi palo rajoittui ilmanpuhdistimiin ja sammui omalla
sammuttimella ilman suurempia vaurioita.
Nyt sitten tutkimaan koneen vaurioita jotka eivät ole tulpassa...
Ilmeisesti seuraajan säätöpultista korkkasi kierteet ja homma
oli siinä. Onneksi vauriot olivat suht pienet eli mutkalle
mennyttä venttiiliä yms. mutta alakerta säilyi
vahingoittumattomana. Eli viikon päästä Urjalaan olisi
tarkoitus päästä hieman testaamaan.
2009
3.10.2009 Turku Karting XXXIII Rantaralli
Täältä vielä kauden viimeiset puristukset... No se viiiiimeinen puristus jäi tekemättä (onneksi), joten toinen sija luokassa eli hyvillä mielin ehjän Hopan kanssa odottamaan talven kisoja. Kisat oli ihan hyvin tehty ja tiet haastavia kuten odottaa saattoikin. Keli oli aamua lukuun ottamatta todella hieno ja kaikki muukin meni odotusten mukaisesti... Tässä kuskilta jotain kommenttia;
33. Rantarallin senioriluokka
lähti matkaan heti kahden BMW-merkkiluokan kilpailijan perään.
Me starttasimme matkaan numerolla 7 ja se olikin aivan uusi
tilanne, sillä näin pienellä numerolla en ole koskaan ennen
kisaa ajanut. Erittäin mukava kokemus kaikin puolin, olihan nyt
mahdollisuus valita ajolinjat oman mielensä mukaan koska se ei
isolla numerolla onnistu, vaan silloin on yritettävä pitää
auto toisten tekemissä urissa. Ajo lähti käyntiin ihan
mukavasti heti lyhyellä ykköspätkällä, joka oli nopeaa ja
leveää tietä. Jarrut olivat vähän liian takapainoiset ja se
tuotti pari tilanteen poikasta. Kakkonen oli myös lyhyt, jonka
jälkeen siirryttiin Mynämäelle huoltoon. Kolmonen oli kisan
pisin, vajaat 8 km ja siellä puolen välin jälkeen huomasin,
että takajarrut olivat hävinneet lähes olemattomiin. Auto
puski jarrutuksissa, enkä meinannut saada sitä millään
kääntymään kurveihin. Pedal-boximme oli jostain syystä niin
jäykkä , ettei sitä pystynyt kojetaulusta säätämään. No,
ennen talvea pitää huoltaa se ja selvittää miksi takajarrut
hiipuvat lämmetessään.
Yhdelläkään ek:lla ei kyetty pohja-aikaan mutta maalissa
olimme toisia 13 sekuntia Raision UA:n Markku Tuomiselle
jääneenä. Kolmas oli Stig Österholm niin ikään meistä
kolmisentoista sekkaa perässä. Kaiken kaikkiaan mukava kisa,
hyvät tiet ja varma tasainen ajo sekä hyvä tulos.

12.9.2009 Neste Jari-Pekka ralli F-Cup
Heinolassa ratkaistaan F-Cupin
mestaruudet kaikissa luokissa...
Autokunta starttaa numerolla 144 ja tavoitteena tietysti
Seniorien sarjavoitto, mutta Heinolan tiet ovat täysin
tuntemattomat kuljettajille ja lisäksi autourheilussa kaikki on
mahdollista.
Kisat on kisailtu F-Cupin osalta ja onnittelut voittajille.
Teamin osalta Heinolassa ei saavutettu sinne asetettua tulosta,
mutta tärkein saavutettiin eli F-Cupin Seniorien sarjavoitto.
Kisassa ei erityisiä ongelmia ollut, mutta lieneekö sitten
Hoppaan tehdyt jarru muutokset vaikuttaneet siihen ettei ajo
oikein kulkenut... Kisa oli hyvin tehty ja mitä siinä nyt
kuulin niin tiestökin ihan hyvää. Kisasta 4. sija eli ei se
nyt ihan huonostikkaan mennyt vaikka tähtäin olikin kolmen
sakkiin. Hoppa toimi taas hyvin joten huoltotoimet jäivät
petroolin lisäykseen ja tuulilasin pesuun. Kuski antakoon oman
selvityksensä:
Koska edellisen kisan päätös-EK
oli onnistunut todella mallikkaasti, oli Heinolassa tarkoitus
jatkaa samaa vauhtia. Autoon asennettiin Porin kisan jälkeen
uudet isommat etujarrulevyt ja jarrut ovatkin selvästi
tehokkaammat sekä tunnoltaan paremmat kuin ennen. Näin
odotukset kisaan lähdettäessä olivat siis korkealla.
En tiedä käytinkö uusia jarruja "liian tehokkaasti"
vai oliko alitajunnassa sittenkin menestyspaineita mutta ajo ei
lähtenyt kisan missään vaiheessa kulkemaan. Jäätiin
jokaisella pätkällä tasaisesti kärjelle ilman selvää syytä.
Sellaista ei ole tapahtunut vielä kertaakaan tällä kaudella,
vaan aina ennen on joillakin pätkillä pystytty kärkiaikoihin.
Neljäs sija ja 28 sekuntia kärjestä ei ollut alkuunkaan sitä
mitä lähdettiin hakemaan, mutta niin se vaan meni tällä
kertaa.
Sarjamestaruus voitettiin kaikesta huolimatta, mikä tietysti on
hieno asia. Tulos on niin itselleni kuin varmasti monille
muillekin melkoinen yllätys. Ensi vuonna sarjaan on aikomus
lähteä mukaan mutta edelleenkään en suostu tulostavoitteita
asettamaan.
Ajon suhteen on selvä tavoite: Vauhtia pitää saada lisää,
muuten ei ensi vuonna ole asiaa kärkipaikoille.

15.8.2009 Autoluojus Ralli F-Cup
Porista jatkuvat F-Cupin kisat ja
numerolla 137 kuskit matkaan lähtevät... Ja lähtivätkin eli
kisat menivät liki odotusten mukaan, tiestö oli tyypillistä
Satakuntalaista tietä eli oli pientä ja vähän isompaa,
ylityksiä sekä "äkkivääriä", mutkaa oikealle ja
vasemmalle ;). Mutta tärkeintä oli että Hoppis toimi hyvin eli
kaluston suhteen ei ongelmia ollut ( tällä kertaa muistin jopa
pestä lasin). Kisa oli muutenkin hyvin hoidettu ja aikataulu
piti joten Teamin muu porukka pääsi häihin suht ajoissa,
kartturin jäädessä edustushommiin kilpailupaikalle. Kuski
kertokoon enemmän kisan kulusta:
Kisat alkavat noudattamaan samaa kaavaa: Ykkösellä ajo on
hakusessa ja kakkosella päästään vasta vauhtiin, lisäksi
vielä sekin, että yksi EK pitää sössiä. Niin se taaskin
vaan meni, tosin nyt ei ykkösellä kovin paljon jääty pohjista.
Kakkoselle saatiin pohjat. Kolmonen tiedettiin hitaaksi sekä
kapeaksi ja siksi erittäin hankalaksi, ehkäpä olin siellä
vähän turhankin varovainen. Rytmimuutos oli valtava
siirryttäessä neloselle, jonka alku oli todella nopeaa
sisältäen paljon ylityksiä. Rytmin muuttaminen ei ilmeisesti
onnistunut, koska tällä pätkällä jäätiin
käsittämättömästi 16 sekuntia pohja-ajasta. Vitoselle
saatiin taas pohjat mutta se ei riittänyt korjaamaan tilannetta.
Väätäinen voitti ja tällä kertaa maaliin päässyt Pertti
Mäkinen oli toinen 8 s perässä ja meikämanni kolmas, juuri se
16 s Väätäisestä. Sarjajohto säilyi ja kokonaiskisan voitto
ratkeaa Heinolassa.
Tiestö oli vaihtelevaa ja vaativaa. Tiet kestivät erinomaisesti
ja järjestelyt toimivat moitteettomasti.

4.7.2009 Kankaanpään Seutu Ralli
Tänne olisi seuraavaksi tarkoitus
Teamin suunnata... Ja näin myös kävi eli autokunta starttasi
numerolla 104.
Kisapäivänä tankkasimme Kankaanpään Shellillä ja
bensatankin korkki jäi myös sinne (huollon moka), onneksi
huomasin asian kun kuskit liimailivat numeroja kylkeen joten
pikaisesti takaisin etsimään löytyisikö korkkia... onneksi
löytyi ja katsastukseenkin ihan ajoissa (nyt kyllä korjaan sen
katkenneen varmuus ketjun !).
No kisa järjestelyt olivat hyvin hoidettu ja alueen tiestö
tarjosi hyviä sekä haastavia teitä; Oli isoa lujaa sekä
pienempää polkua. Siirtymät oli mukavan lyhyet joten turhaa
aikaa ei kulunut ajelussa pätkältä toiselle. Vähän oli
kuskia "opastettu" että pitää ottaa varman päälle
eikä hullutella, koska paja hommat on aina ikäviä ja
aikaavieviä, tekniikan kestävyydelle nyt ei voi mitään.
Hieman tuli, jos nyt ei ohjelmanumeroa mutta hidastusta,
katkenneesta kaasun palautusjousesta koska toinen jousi ei yksin
jaksanut palauttaa kaasua kokonaan ja kone kävi tyhjäkäyntiä
n. 4500 rpm. yhden pätkän verran.
Kuljettaja valitteli jarrutuspaikkojen olevan hukassa, tai siis
liian aikaisessa joten tiettyä pumppaamista esiintyy ja tämä
lieneekin tällä hetkellä se suurin yksittäinen ongelma.
Muuten vauhti paranee pikkuhiljaa ja olihan tämä vain
harjoituskisa koska päätavoite on F-Cupin kisoissa...eikä
tämäkään nyt ihan huonosti mennyt koska maalissa autokunta
oli luokan 7. Tästä sitten valmistautumaan Porin kisoihin..
6.6.2009 Maxell Iltaralli
Koska kuskilla intoa riittää
Team on lähdössä myös tänne kisaamaan...eli numerolla 66
autokunta matkaan.
Kisat tuli käytyä ja kaikki meni hyvin...ainakin melkein. Eli
autoja oli noin 120 mukana ja siihen juuri ja juuri tilat
riittivät, mikäli kaikki "mukaan otettavat" 220
autokuntaa olisi ilmoittautuneet olisi ollut täysikaaos tiedossa.
Hoppa kulki hyvin ja ilman ongelmia joten Teamin kuskit
pokkasivat luokkansa korkeimmat mitallit, tosin muuten hyvin
"tiukaksi" laadittu aikataulu petti (taas kerran)
palkintojen jaossa jossa tuli noin 1,5 h viivästys... mutta 04.00
kotona ja sitähän tämä on mitä tilaa !
Ehkä kuskikin antaa jotain kommettia.... ja kuvia tulee tuossa
myöhemmin. Kuskin kommentit :
Pienellä numerolla (66) kisaaminen on harvinaista herkkua
meikäläiselle. Tiet olivat upeat ja erittäin hyvässä
kunnossa, olihan edellämme ajaneet vain historiikit ja yleinen
luokka. Ralliin lähdettiin harjoitusmielellä hakemaan
aikaisempaa parempaa vauhtia ehkä vähän rajojakin hakien mutta
varman päälle ajoksi se kuitenkin meni. Sama kuvio toistui kuin
edellisissäkin kisoissa: ykkösellä ajo takkuaa mutta jatko
sujuu selvästi paremmin. Kutosella ajorytmi sekosi mystisesti
heti pätkän alussa ja koko ek menikin ihan pumppaamiseksi,
seiska tultiin taas ihan mukavasti. Luokkavoitto heltisi
yllättävänkin selvällä, 54 sekunnin erolla, joten tulokseen
pitää siis olla tyytyväinen mutta ajosuoritus ja vauhti eivät
olleet alkuunkaan sitä mitä pitäisi olla ja mitä lähdettiin
tavoittelemaan. Parantamisen varaa (ja mahdollisuuksia) on
rutkasti. Ehkä seuraavassa kisassa päästään jo kunnon
vauhtiin.
Reitti oli hieno, tiekirja ja opasteet oli hyvät. Järjestelyt
toimivat muutenkin moitteettomasti tuloslaskentaa lukuun
ottamatta.
16.5.2009 Uusikaupunki-ralli F-Cup
Kilpailujen pitäisi jatkua
täältä...Ja niin tapahtuikin. Kilpailupäivän sää oli mitä
mainioin, etukäteen uskottiin tiestön olevan nopeaa ja
hyväpintaista, joten mitään kinttupolkuja ei tarvitsisi
paljoakaan ajaa. Huolto-alueet yms. olivat riittävät ja
palvelut pelasivat. Hieman oli opasteista/opastajista pula kun ei
aina tiennyt mistä järjestäjä olisi halunnut autojen ajelevan
eri paikkaan sekä maali AT:lla oli eri tulokset mitä kisan
todellinen tilanne oli, mutta näistä selvittiin ja olisihan
niitä opaste karttoja itsekkin hieman tarkemmin voinut tutkia.
Teamin sisällä eivät kaikki uskoneet kuskin vauhtiin kesällä,
mutta onneksi he olivat väärässä ja kuski näytti vauhdin
vain parantuneen talven jäljiltä. Hoppa toimi täydellisesti
eli huollossa en huomannut edes tuulilasia pestä (olihan siinä
voinut omatkin kädet likaantua...).
Kuski sai vauhdin päälle heti alussa ja toisen EK:n jälkeen
saavutettu johtopaikka piti loppuun saakka joten kisasta voitto
ja tärkeät täydet sarjapisteet. Tästä on hyvä jatkaa kohti
syyspuolen kisoja ja kuski kertokoon lisää kisan kulusta.
Kisaan lähdettiin hieman
epävarmoin mielin, koska testit ja ajoharjoittelut jäivät eri
syistä ajamatta.Kokemusta ei ollut myöskään BF-Goodrichin
renkaista. Siksi päätin, että ykkönen pitää tulla varman
päälle vauhtia ikään kuin hakien.Seurakaverikin vielä
varoitteli juuri ennen lähtöä pikkutien vaaroista. Auto
käyttäytyi erittäin johdonmukaisesti ja rengas tuntui
pitävän mukavasti.
Kakkoselle lähdettiinkin jo selvästi vapautuneemmin mielin ja
sekä aika että tuloskin olivat sen mukaisia: elämäni
ensimmäiset ek-pohjat. Pitkälle ja nopealle kolmoselle
lähdettiin itseluottamusta uhkuen. Mutta ei rallin ajaminen niin
helppoa olekkaan, nyt jäätiin 6 sekkaa pohjista!Tämä oli
vieläpä kisan ainoa tie, jota olen joskus kulkenut käydessäni
katsomassa SM-rallia, tosin en tiestä juurikaan mitään
muistanut. Pätkä oli tosi nopea ja kun lisäksi siellä oli
paljon irtosoraa, loppui usko (lue uskallus) ajoittain.Loput
neljä pätkää tultiin tasaisesti varman päälle, vitoselle
pohjat ja muilla kärjen tuntumassa, se riitti tällä kertaa.
Elämäni ensimmäinen voitto oli tosiasia!Olin valinnut eteen
pehmeämmän seoksen renkaat ja se oli oikea ratkaisu.
Jarrutusmatkat olivat todella lyhyitä, jopa niin, että vielä
viimeisilläkin pätkillä jarrutin aivan turhan aikaisin,
takapään pito oli myös erinomainen, tuntui kuin auto olisi
kulkenut kiskoilla.
Nyt voin rehvastelematta sanoa vanhan sanonnan mukaisesti, että
voittajan on helppo hymyillä. Sen verran helposti voitto irtosi,
ilman minkäänlaista riskinottoa ja ilman minkäänlaisia
ongelmia. Itseluottamusta tuli rutkasti lisää mutta siitä
huolimatta Poriin lähdetään nöyrällä asenteella.

Tästä lähdettiin ja tähän palattiin Ukissa.
14.3.2009 Jyväskylän Talviralli F-Cup
No niin, Jyskälässä on tulossa
varmasti hieno kilpailu ja Teamin kuljettajat starttaavat
numerolla 202, vieläpä keltaisilla lapuilla sarjajohdosta.
Kilpailulta odotetaan paljon mutta autourheilussa kaikki on
mahdollista joten palkinnot jaetaan vasta maalissa.
Kilpailu oli vähän pettymys, niin reitin puolesta kuin myös
tuloksen suhteen (lieneekö "talvi" taas tehnyt
tekosensa). Järjestelyistä ei ole pahaa sanottavaa ja
kilpailukeskuskin hieman totutusta poikkeava. Huollon sujuvuutta
vähän alussa epäilin mutta pahoilta ruuhkilta yms. vältyttiin.
Hoppa toimi kuten pitääkin joten renkaita vaihtoon ja petroolia
tankkiin ja menoksi...
Antaa kuskin kertoa kilpailun kulusta ja kuvia yms. tulee jossain
vaiheessa..
Ajo oli taas alussa tahmeaa. Ykkösellä ja kakkosella jäätiin luvattoman paljon luokan pohja-ajoista. Lähes 30 km:n pituisella kolmosella päästiin jo hyvään vauhtiin kunnes tultiin kohtaan, jossa spoorit olivat niin syvät ettei auton maavarakaan aina riittänyt ja kaiken lisäksi ne olivat erittäin teräväreunaisia. Oikea etuvanne meni rikki ja rengas tyhjeni (tai ainakin siltä tuntui). Loppuosa, n. 10 km piti ajaa varovasti, koska autoa ei meinannut millään saada kääntymään vasemmalle renkaan sortamisen takia. Siirtymällä todettiin, että rengas ei ollutkaan aivan tyhjä ja niin päätettiin ajaa reilu 10 km:n nelonen läpi mikäli rengas sen kestäisi. Oikealle kääntyvät mutkat pystyi ajamaan lähes normaalisti mutta vasemmat piti ajaa puolivauhdilla, lisäksi auto oli suorilla levoton enkä uskaltanut ajaa täyttä vauhtia. Pätkän aika oli sen mukainen. Huolto mittasi jälkeenpäin renkaan paineeksi 0,4 bar, sinänsä erikoista oli kun se ei ollut kokonaan tyhjentynyt.
Huollossa saimme täyden renkaan
ja vitoselle lähdettiin tekemään hyvää aikaa. Puolisen
kilsaa lähdöstä nypyn jälkeinen oikea tuli silmille siinä
määrin, ettei ollut mitään mahdollisuutta pitää autoa
tiellä, paikka oli paikallisen yleisön tiedossa koska katsojia
oli satamäärin. Ripeää nostoporukkaa oli riittävästi ja he
nostivat auton tielle juuri takaa tulleen B-junnun eteen, siitä
sitten lähdettiin peräkanaa jatkamaan matkaa. Vauhti oli
hyvää, kunnes reitti muuttui puutarhaan auratuksi syheröksi.
Niissä auton käsittelytaitoni ei ilmeisesti riittänyt ja kun
lisäksi tuli sorruttua yliyrittämiseen, meni aikaa penkassa ja
peruutteluihin "ikuisuus". Ei se oikein rallilta
tuntunut, paremminkin tuo osuus olisi sopinut pikkupoikien
ajoharjoitteluradaksi peltoautolla. Viitosen jälkeen tuli tunne,
että peli on lopullisesti menetetty ja viimeinen (ek 6)
lähdettiinkin vain ajamaan varmasti maaliin. Yllätys, yllätys!
Olimme kisan pätkistä kuutosella lähimpänä kärkeä ja
saimme parhaan ek-sijoituksen!
Reitti oli selkeästi kaksijakoinen; Paljon oli hienoa baanaa
mutta osa aivan kelvotonta osuutta, jossa tiepohja oli pahasti
pettänyt. Muuten järjestelyt olivat erittäin hyvät.
Kahdeksas sija oli kaikkien
vastoinkäymisten jälkeen tyydyttävä. Osakisaan saatiin uusi
voittaja ja kun muutenkin pisteet jaettiin tasaisesti, säilyi
sarjajohto yhden pisteen erolla Seppo Väätäiseen.

Ei auttanut vaikka kannustusjoukotkin oli matkassa mukana.
28.2.2009 Volkswagen-Ralli Sastamala F-Cup
Kilpailukausi jatkuu
Volkkarirallista numerolla 195 ja talvikelit näyttää hyvältä
!
No niin, Sastamalassa tuli käytyä, järjestelyt ei nyt ihan
niin huippua ollut kuin Mäntsälässä, mutta kun muistelee
viimevuotta niin jopa täällä on edistytty.
Itse kisaan; Yritin sanoa kuskeille kauniisti että ykkönen on
pitkä pätkä joten PITÄÄ olla hereillä heti alussa, mutta
lieneekö neuvo mennyt alas samaa tietä kun lähdössä nautitut
makkarat, eli takkiin tuli ja rumasti. Ensikerralla pitänee asia
muotoilla toisin josko sillä olisi asiaan jotain vaikutusta.
Tauolla takarenkaat vaihtoon ja petroolia tankkiin, ja siitä se
nousu sitten alkaa, jos alkaa.
Kuski antakoon omat "juttunsa" eli tässä ;
Kisa avattiin pitkällä ja
vaativalla 18,5 km:n erikoiskokeella. Vaikka hyvin tiesin, että
pitäisi heti alusta alkaen saada hyvä ajofiilis ja sitä kautta
vauhti päälle, ei se vaan lähtenyt niin. Ajo oli varovaista ja
nahkeaa ja jäimme Juntusen Olavin pohjista selvästi.
No, onneksi vauhti parani kahdella seuraavalla pätkällä ja
tauolle tultiin toisina. Tauon jälkeinen nelonen tultiin
mielestämme hyvin mutta taas Juntunen oli nopeampi, tällä
kertaa ei tosin kovin paljon. On se kaveri ajamaan!
Viidennellä ja viimeisellä tapahtui ratkaisu. Seppo
Väätäinen (66 v) piti tasoituksensa ansiosta piikkipaikkansa.
(Kaikki kunnia hänelle, sillä kovaa vetää tuon ikäiseksi.)
Juntunen olisi varmuudella ollut toinen ja Hannu Kortesuo kolmas
mutta toisin kävi. Juntuselta pamahti vetari ja Kortesuo ulkoili
(lisäksi hän oli saanut jo kolmoselta AT-pisteitä). Toisen
epäonni on toisen onni eli toiseksi korkeimmat pisteet kisasta.
Jyväskylään lähdetään pistejohdossa.
7.2.2009 Kiinteistömaailma-ralli Mäntsälä F-Cup
Täältä se pitäisi alkaa... Ja
alkaakin eli numerolla 231 Teamin seniorit lähtee taipaleelle,
pitkä tulee ehtoo kun lähtöaika on siinä klo 14.50 ....
Toivottavasti ei tulee mitään ylimääräisiä taukoja
ulosajojen yms. johdosta.
F-Cup tuli avattua suhteellisen talvisissa maisemissa ja hyvin
järjestetyn kisan merkeissä. Opasteita oli riittävästi ja
jopa opastajia joten ei ollut epäselvyyttä minne mennään.
Toimitsijat positiivisella asenteella, huolto-alue riittävän
iso ja muutenkin todella hyvin kaikki järjestelyt toimivat.
Tästä kun muutkin ottaisivat esimerkkiä !
Itse kisaan: Tiestö oli ilmeisesti vaihtelevaa mutta tienpohjat
kestivät silti hyvin, tosin tulihan sora näkyviin mutta se
johtuu taas talven vähyydestä.
Hoppis toimi kuin se junan vessa eli tauolla petroolia tankkiin,
pienet tarkistukset ja se oli siinä, tosin jouduin myös
vaihtamaan takapyörät kun 80 % nastoista oli jäänyt
taipaleelle ja teamin sijoitus siinä vaiheessa kakkostila joten
jotain pitävämpää piti saada alle. Toinen lenkki sujui myös
hyvin, tosin ilman kylmenemisestä johtuva usva laskeutui
haitaten pimeyden lisäksi ajamista, samassa usvassa ajanut
kilpakumppani oli liian nopea joten voitto valui käsistä. Silti
autokunta saapui maaliin ja sijoitus oli F-Cup Senioreiden
kakkostila joten ei se ihan huonosti mennyt, mutta kuski
kertokoon lisää...
Kisaan lähdettiin ilman
minkäänlaisia ennakko-odotuksia saati tavoitteita.
Pientä lisäpontta tuo tietysti se, että nyt ajetaan
valtakunnallista sarjaa eikä pelkästään yksittäisiä kisoja.
Sarjan avauskilpailu koostui viidestä erikoiskokeesta ja
erittäin lyhyistä siirtymistä mikä teki kisasta mukavan
nopeatempoisen. Kisa lähti heti alusta alkaen mukavasti
kulkemaan ja ajofiilis oli hyvä. Ykkönen oli pääosin pientä
kinttupolkua, kakkonen taas vastaavasti isoa ja nopeaa valtion
tietä, jossa tultiin pitkät matkat ainakin sataaviittäkymppiä.
Kolmonen oli lähes kokonaan mukavaa, ajettavaa tietä, tosin
OHHOH-paikkoja riitti. Linjat alkoivat leventyä koko ajan
lisää. Jopa siinä määrin, että kolmosen loppupäässä ei
tiekään enää riittänyt vaan kynnettiin hyvä tovi ojan
pohjaa. Onneksi auto nousi takaisin tielle ja matka jatkui.
Tultiin tauolle ja syy lipsumiseenkin selvisi: takarenkaissa
törrötti enää muutama yksinäinen piikki.
Risteyskohtien ysikymppiset tuottivat jostain syystä tällä
kertaa vaikeuksia: kerran sammui kone, yksi risteys meni
pitkäksi, pari kertaa jarrutin sata metriä liian aikaisin ja
yhdessä kävi niin, että juuri kun vein oikean käden
kässärille, löi ratti käteen sen verran rajusti, että ote
ratista heltisi. Siitäkin selvittiin säikähdyksellä ja auto
pysyi tiellä.
Tauon aikana Itäuusimaan maisemat peittyivät sankkaan sumuun ja
samanaikaisesti laskeutui pimeys. Nelonen ja vitonen tultiin
aivan "usvassa" siis sananmukaisesti. Näkyvyys oli
ehkä korkeintaan viitisenkymmentä metriä. Tultiin varman
päälle pikkuhiljaa körötellen. Yllätys oli valtava kun
maalissa meille kerrottiin olevamme kisan toisia ja sitten
alettiin tunkea mikrofoonia suuhun ja tiedustelemaan miten kisa
on mennyt. Silloin tajusin, että ei se sumu ainoastaan meitä
ollut haitannut! Hävisimme voittajille 2,7 s ja ratkaisu oli
tapahtunut viimeisellä ek:lla. Olen enemmän kuin tyytyväinen
tulokseen ja auton toimintaan. Myös Hannu-kartturi ja huolto
hoitivat hommansa hienosti. Tästä on hyvää jatkaa
Sastamalassa 28.2.

Lähdön odottelua....